Here chronicles a some kind of recap of a private CTRL society gather-get-together (28.12.2013) at the renewed SOKEVA indoor skatepark, and for those who don't know the park is located near Helsinki in the oddball suburb called KORSO. Previously in time, the old version of SOKEVA played an important role in the history of CTRL and the suomi-skateboarding scene in general before the building got burned down somewhere in the 90's.

The meeting was zero official so if you feel like you should've been there but for some humane reason weren't reached you should not get upset since the whole thing was orchestrated super quickly because Aki (& the family) was visiting from New York and they were in the city only for a couple of days.

All in all the sessions were rad and everybody looked surprisingly unseasoned with their epicly Rieder'd faces and there was a positive sensation of an extended youth looming around.

Anyhow it was really good to see everybody who came and it's always thrilling to see that people still skate and
amazingly some actually skate better than they ever did - which is delightfully comforting to realize especially when you're at your 30's or 40's and have occasional doubts on everything being "wrapped up". It ain't. That's what Kivi and Hakki were telling by mastering the skateboard all over the place looking like they just took a shit at the fountain of youth.

Considering that most people hadn't seen each others for a decade or so, there were no "socially awkward" moments, instead everybody seemed like they just hangout yesterday and that must all be for the love of skateboarding, friendship and CTRL.

And that's what skateboarding is about I guess, it's a pleasant curse, a gift from the devil.

Kivi taking mental notes on which way he should flip it next.

---

CTRL ancestors and FOGHORN heavy-weights Aki and Tumppi.

---

Kivi & colossal high-jump 360 flip, not sure if he landed but who cares, he could and he would.

---

Statue pose by good guy Piironen who used to school me on all the latest skate videos during the VHS era in Järvenpää, next to him standing the master of most trades, Lieminen.

---

More best buddies from Järvenpää, Upa and Aki browsing through Hessu's historical, erotic CTRL scrap book archives.

---

The oddly talented illustrator Jesse and one of the best and fastest pool skaters ever, Stinde, from the FOGHORN fame.

---

Master at work, photographer Ryhänen, who has been behind the lens on almost all CTRL photoshoots. He shoots like an angel.

---

Legendary skate/life photographer Deeli and legendary CTRL team rider Jassu - smiling even if he had just damaged his knee a minute before the photo was taken.

---

One of the nicest wonderful person on earth, Susan from Brooklyn and Helsinki skate scene tastemaker and opinion leader Tumppi, who gave CTRL it's name in the first place. It says "Sydämelliset kiitokset!" in the thank you note. Respect.

---

Deeli checking emails from his ocular device and one of the most talented skaters ever, Tatu from the Control Skateboards fame.

---

This charming man sitting down, Hessu, is one of the main figures in the history of CTRL, having been working behind the curtains as a brand manager aswell as one the skaters in the team. Nowadays he's ruling Makia clothing, a finnish streetwear label.
On the upper deck about to drop in is mr. Kivikoski, and next to him is Pekka (who enjoys a well-earned inimatable legendary skater status) and Jesse the artist, who's bag of skatetricks is very special.

---

One of the infamous island brothers Tome and Pekka, next up is Valtteri, the new CTRL brand manager extraordinaire, who also used to be one of the skaters in the legendary CTRL skate team.

---

50% a skate photo. The end.

---

Photos by Freeman

SKEITTAUKSESTA JA ALKOHOLISMISTA - MARKO HARMAALAN HAASTATTELU

Hakkia ajatellessa tulee väistämättä mieleen Rocky-IV -elokuvan loppuhuipennus, jossa Ivan Drago mättää Rockya henkihieveriin erä toisensa jälkeen. Se kun puolustuskyvyttömän vastustajan hakkaamista jatkuu niin pitkään, että katsoja on varma, ettei sellaisesta vyörytyksestä voi olla poispääsyä. Rockyn silmät muurautuvat umpeen, jalat pettävät, tuska ja epätoivo kasvavat lyönti lyönnin jälkeen. Kärsimysnäytelmä loppuu kuitenkin voitokkaan viimeisen rutistuksen jälkeen onnellisesti. Sympaattinen sankari nousee viime hetkellä jaloilleen ja lyö vastustajansa kanveesiin. Tämä kaikki on niin Hollywoodia kuin olla voi, mutta silti sama skenaario tulee väistämättä mieleen Marko Harmaalan elämää vähänkään tuntien. Tosin Hakki on tapellut luihulla olemuksellaan täysin eri luonteista vastustajaa vastaan. Se on kaukana Ivan Dragosta ja fyysisestä väkivallasta. Se on paljon ovelampi ja pirullisempi. Eikä se luovuta koskaan.
Hakin vastustaja on kuningas Alkoholi. Sitä vastaan tämä suomiskeittauksen kiistaton mestari on taistellut koko elämänsä. Ensin täysin raittiina seitsemäntoistavuotiaaksi asti, sitten seitsemän vuotta hauskanpidon verukkeella, mikä miehen itsensä mukaan oli jo siinä vaiheessa oireiluja muista asioista ja itsensä pakoon juoksemisesta, sekä lopulta kahdeksan vuotta itsetuhoisesti rämpien kohti hetkeä, jolloin vastustajan ylivoimaisuus oli jo tullut selväksi ja edessä oli ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: Voisi ryypätä itsensä kuoliaaksi kolmenkymmenenkahden vuoden ikäisenä, tai lopettaa. Suljetut osastot, lääkitykset, katkot ja vertaistukiryhmät oli jo kokeiltu.

”Mistään ei ollut apua, ennen kuin todellinen halu muutokseen lähti omasta itsestä ja tosiasioiden myöntämisestä. Alkoholi on herrasmiesvastus, kun nostat kädet ilmaan ja luovutat, se jättää rauhaan. Tosin se vaatii kyllä täydellisen inventaarion tekoa omaan elämään lapsuudesta tähän päivään, ilman mitään takaportteja ja selittelyjä, täysin rehellisesti. Oma elämä pitää rakentaa pala palalta täysin uusiksi, sitten ylläpitää sitä. Jos olet kerran alkoholisti, olet sitä lopun ikääsi.
Yksin et pärjää. Vasta sen ymmärtäminen pelasti minun henkeni.”

Nyt Hakki on ollut kuusi vuotta raittiina. Menneisyys on täynnä mustia aukkoja, mutta onneksi myös hyviä muistoja ja onnellisia hetkiä. Menestyksekäs ura skeittauksen parissa katkesi ennen aikojaan, mutta se ei tunnu haittaavan. Hän skeittaa edelleen - enemmän, paremmin ja innokkaammin kuin koskaan ennen. Palo ei ole kadonnut mihinkään ja rima pysyy korkealla. Iloksemme CTRL on edelleen se tyylin ja laadun tyyssija, johon Hakki on halunnut uuden intonsa myötä palata. Annettavaa mieheltä tuntuu löytyvän, varovaisia ehdotuksia tulevista suunnitelmista tippuilee allekirjoittaneen sähköpostiin vähän väliä. Helpolla mies ei ole koskaan itseään päästänyt ja sama grillaaminen näyttää jatkuvan. Raitistuminen on kuitenkin tehnyt hyvää. Hakki on töissä skeittihallilla ja kouluttautuu nuoriso-ohjaajaksi, ammattiin, jota sopivampaa ei kai hänen taustallaan voisi kuvitella.
Eilen oltiin hallilla skeittaamassa. Sessarit venähtivät puoleen yöhön. Tuttua hinkkaamista ja sopivasti psyykkaamista. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Mutta silti leppoisammin. Nyt iloisesti naureskeleva ja silminnähden rauhallinen mies istuu kotinsa tuvan pöydän ääressä mietteliäänä ja kaukaisuuteen tuijottaen. Lapset ja avopuoliso ovat ulkona leikkimässä ja meidän on tarkoitus keskustella Marko Harmaalan elämästä. Olen luvannut kysyä aroista aiheista ja vääntää puukkoa haavassa, mutta se ei näytä olevan tarpeen. Hakki on jo äänessä:

”…MUISTIKUVISSA VAHVIMMIN esiin nousee aluksi vaihe, jolloin olin 7-vuotias.
Äidillä oli käsittämätön kyky löytää enemmän tai vähemmän sekopäisiä isäpuoliehdokkaita läpi lapsuuteni.
Tämä kyseinen kuului tähän vaimonhakkaaja osastoon… saatoin yöllä herätä siihen kun oma äiti hakataan melkein hengiltä ja itse voimattomana vaan seuraa vierestä eikä uskalla liikahtaa suuntaan tai toiseen… tai kun yöllä heräät ja katsot haulikkoa silmästä silmään ja talvipakkasella rämmit ojia myöten karkuun… olisikohan siinä syntynyt sitä TURVATTOMUUTTA?
Tuosta helvetistä kun päästiin irti ja muutettiin Kiuruvedelle, alkoi periaatteessa vaihe kaksi. Äidille rupesi maistumaan alkoholi todella reippaasti… saattoi hävitä päiviksi, eikä tiennyt onko hengissä vai mitä? Ollessani 12-vuotias äidin oma alkoholin käyttö oli mennyt niin pitkälle, että se yritti itsemurhaa. Muistan vieläkin kun sanoin sille, että jos olisi onnistunut niin perässä olisin tullut.
Mieleen on jäänyt myös tapahtuma, jossa menin äitiä joskus aamuyöllä odottamaan ravintolan eteen, että saan sen kotiin! Ulos tultuaan ei lähtenyt mukaan vaan lähti ihan muualle.
Koulua kävin välillä äidin siskon kotoa käsin, josta tuli minulle ikään kuin varaäiti. Tuossakin sitten lopuksi kävi niin, että täti turvautui oman käden ratkaisuun minun ollessani 15-vuotias… nämä vain pari esimerkkiä joilla päästään sen minunkin juomisongelmani perimmäisten syiden äärelle… siinä sitä hylätyksi tulemisen pelkoa!
…Tässä kohtaa haluan sanoa, että minulla ei ole äitiä kohtaan tänä päivänä mitään vihan tai kaunan tunteita. Yritti varmasti parhaansa, mutta alkoholi vei, niin kuin se vei sitten minuakin viisitoista vuotta.
Isän kohdalla sama juttu, se veti vaan vielä syvemmän kaavan mukaan, mutta mikä hienointa, tänä päivänä me kaikki kolme ollaan raittiina, eläen jokainen omanlaistansa elämää hyvissä väleissä ja tietäen, miten tämän sairauden kanssa voi elää ja mitä se vaatii, että tämän hyvän elämän saa pitää.”

Hakki kotihallissa 2014

"Oikea polku on jo löytynyt, mutta jos jään omin voimin yrittämään, niin sairauden todellinen luonne paljastuu nopeammin kuin aavistaakaan ja niitä vahingoittavia juttuja rupeaa nousemaan uudelleen kuin sieniä sateella".

Mitä sitten raittiin elämän ylläpito sun kohdalla vaatii?
Mulle on sopinut tosi hyvin tuolla vertaistukiryhmissä käynti. Sen sisällöstä ei tässä sen enempää. Jos jotain kiinnostaa, niin voin kyllä mielellään sitten tarpeen vaatiessa availla mistä on kyse ja mihinkä se perustuu.
Pari ekaa vuotta kävin 4-5 kertaa viikossa ja nyt käyn säännöllisesti 2 kertaa viikossa. Homman jujuhan tänä päivänä on se, että minun ei tarvitse enää taistella alkoholia ja sen juomisen pakkomiellettä vastaan. Tänään saan elää jo päällisin puolin ihan normaalia ja nautittavaa elämää niillä uusilla työkaluilla ja kokemuksilla mitä tuolta ryhmistä on saanut ja saa joka kerta. Mutta tässä tullaankin sitten sen loppuelämän jutun eteen, koska kyse on todellakin tunne- ja sielunelämän sairaudesta! Oikea polku on jo löytynyt, mutta jos jään omin voimin yrittämään, niin sairauden todellinen luonne paljastuu nopeammin kuin aavistaakaan ja niitä vahingoittavia juttuja rupeaa nousemaan uudelleen kuin sieniä sateella.

Ja varmasti aika helposti päätyisi juomaan uudestaan?
Noo… se on se yksi huikka, mikä erottaa minut siitä hulluudesta mitä se oli, mutta tänä päivänä raittiutta on jo sen verran pohjalla, että se ei tule ensimmäisenä vaihtoehtona todellakaan mieleen ja reagointiaikaa/työkaluja tarvittaessa löytyy.
Mutta tässä on kuitenkin niin itsensä kieltävästä sairaudesta kyse, että jättämällä ittensä hoitamatta, rupeaa ennemmin tai myöhemmin kaikki elämän perusjututkin tuntumaan helvetin ahistavilta ja hankalilta, koska kyseessä on todellakin tunne-elämän sairaus. Siinä vaiheessa omavoimaisuus rupeaa kukkimaan, paskan jauhaminen ja selittely alkaa, sitten ollaan todella heikoilla ja voi tosiaan tapahtua mitä vaan.

Pettymys olisi varmaan sen jälkeen aikamoinen?
Olisihan se, tänä päivänä se olisi minulle yhtä kuin kuolemantuomio. Olen nähnyt ja olen kokenut sen kaavan mikä lumipalloefekti siitä lähtee vyörymään.
Esimerkkinä Kalliolassa myllyhoidossa (v.2006) minulta kysyttiin miksi tulit tänne? Vastasin, että 80% oman pojan takia ja 20% itseni takia. Pienryhmän vetäjä totesi siihen vaan, että valitettavasti et tule onnistumaan vielä tälläkään yrityksellä. Minulla niskakarvat pystyssä, että varmasti onnistun ja näytän tuolle mulkulle, mutta se oli valitettavasti oikeassa. Sain siinäkin oppia kantapään kautta, että raittius pitää lähteä omasta halusta.
Et voi pysyä raittiina työn tai perheen takia.
Tämä retkahdus oli yksi satuttavimmista asioista mitä olen tuntenut, olin kuitenkin elänyt siinä ajatuksessa ja päättänyt, että kun saan oman lapsen, niin se ei joudu käymään samaa lapsuutta läpi mitä itselläni oli ollut.
Terveellä ihmisellähän tuo sekoilu loppuisi, mutta alkoholistilla ei valitettavasti, mikä oli ihan helvettiä.

Kuinka kauan kestit silloin selvin päin?
Vajaa viisi kuukautta. Sitten se lipsahdus tapahtui oikeastaan heti ensimmäisestä kerrasta, ajatuksen hiipiessä mieleen, että otanko, vai enkö ota. Ja kun en vielä siinä tilanteessa ollut täysin itseni takia sitä tekemässä, mitään ei ollut tehtävissä, se vaan vei.

Oliko se sitten siinä, vai jäikö juominen päälle?
Kyllä se päälle jäi. Vaikka mulla oli jo siinä vaiheessa sitä omaakin halua siihen raitistumiseen mielessä , niin en mä hoidoista huolimatta siihen ollut vieläkään ihan valmis.
Parisuhdekin oli tullut Kaisan puolelta jo siihen pisteeseen, että osa minun tavaroista oli jätesäkissä odottamassa lähtöä.
Tuon Kalliolan retkahduksen jälkeen alkoi oikeastaan se viimeinen loppukiri ja ne olot muistan kuin eilisen. Epätoivon, ahdistukset ja pelot. Ei voida puhua enää liskojen öistä vaan jostain aivan muista olotiloista.
Tuo kesä 2007 oli juomista muutamasta päivästä viikkoon kerrallaan ja tärisin niiden perään kaksi päivää ja kolmantena päivänä oli sitten yleensä pakko aloittaa taas uudestaan. Tuossa loppuvaiheen aikana mulla alkoi jälleen tulla niitä samanlaisia fiiliksiä, mitä oli ollut silloin 25-vuotiaana, kun totesin, että jos tämä touhu ei oikeasti ala muuttumaan, niin tästä lähdetään ennenaikaisesti hautaan, että tämä ei ole enää ihmisarvoista elämää.
Juomisesta oli tullut 100% helvettiä, ei hetken helpotusta ahdistuksiin ja mitään hauskaahan siinä ei ollut enää vuosiin ollut.
Siitä olotilasta tuli niin todellinen, että se koko näkymä kapeni lopulta vain siihen yhteen mahdollisuuteen ja ensimmäistä kertaa olin valmis luovuttamaan ja valmis todellakin tekemään kaikkeni, että pääsen siitä helvetistä irti ja tajusin että yksin en siihen pystyisi.

Edge lehden julkaisema Ollie vuodelta 1995

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Kerro mistä sä olet kotoisin ja kuinka päädyit Helsinkiin, jossa sun skeittaus alkoi edetä uusille urille aika nopeaan tahtiin leffojen ja sponsoreiden ja kilpailuiden myötä?
Kiuruvedestä mä puhun kotipaikkana, koska siellä oli sukulaiset ja sinne mä koen mun lapsuuden sijoittuvan. Mä olen kuitenkin syntynyt Södertäljessä Ruotsissa. Se oli sitä 70-lukua kun täältä muutettiin sinne töihin. Suomalaisten parissa mä siellä kasvoin ja Ruotsiksi en osannut muuta kuin hoolsheften o tade lungt,,,heh, en tiedä vieläkään miten tuo kirjoitetaan. 5-vuotiaana muutettiin Ruotsista Alajärven kautta sinne Kiuruvedelle ja siitä sitten Iisalmen kautta Vantaalle.

Mikä on sun varhaisin skedeykseen liittyvä muisto?
Kavereiden kanssa ostettiin porukalla Kiuruveden Maksi Makasiinista Turbo-2 laudat. 12-vuotiaina. Siitä se lähti.
Tässä kohtaa tulee mulla tämä harrastuksen tärkeys, miten hyvin se tuki minua, koska kotona asiat oli tosi sekaisin. Ilman skedeystä ja siihen kiinni jäämistä todella ikäviä asioita olisi voinut tapahtua jo noina vuosina.

Eli Vantaalle muutettaessa sä jo skeittasit?
Joo. Vantaalla tutustuin ekana Leksi nimiseen tyyppiin, jonka kanssa skeitattiin. Sen jälkeen Tikkurilassa käyntien myötä Ufo-Toniin, Villeen ja muihin Tiksiläisiin. Ufo-Toni oli siihen aikaan ehkä se kovin, se next-level tyyppi, totta kai oli muitakin, mutta Toni tulee mieleen. Terkkarilla skeitattiin ja sittenhän jo tulikin noi Kesäkuvat ja muut meiningit.
Niiltä oli tullut jo aiemmin Pasi Paunin tekemä leffa ”hyvässä seurassa kelpaa huonokin elokuva” ja katoin koko sitä porukkaa ylöspäin…Hessut, Karhuset ja kumppanitkin siellä oli. Suosittelen katottavaksi, niin ehkä ymmärtää miks höpötän tuosta Ritosesta ( Tonista )

Täyttikö se siinä vaiheessa sun elämän? Oliko mitään muuta?
Joo kyllä se täytti aika hyvin, sain skedeyksestä niitä juttuja, mitä lapsuudesta olin jäänyt paitsi. Yritin mä inttiin mennä, mutta sekin sitten jäi kesken. Siihen aikaan mulla oli jo Skate Importin kanssa jotain virityksiä ja muutenkin tuli oltua vakavissaan skeittaamisen suhteen.

"Helsinki-Kuopio All Night Long" (full movie here!) vuodelta 1995. Sokeva ja Sawo rippers. Videokredit: Projekti Päällä.

Miksi armeija jäi kesken?
Ei ne oikein ymmärtäneet skeittausta ja sitä, miksi mun olis pitänyt saada vapaata sen takia. Ja kun ne eivät sen vertaa tulleet mua vastaan, niin en minäkään viitsinyt sitten niitä kohtaan olla yhtään sen ymmärtäväisempi.

Lopetitko itse sen vai miten se hoitui?
Joo mä kävin alokas-ajan läpi ja olin siellä ihan kärkipäässä kaikista, olin kuitenkin valmis tekemään sen ihan kunnolla ja olin aika hyvässä kunnossa. Siks mä jouduin lopulta selittämään siihen kaikenlaista tarinaa mukaan, että ne suostuivat ymmärtämään, miksi mä haluan lopettaa.

Saitko vapautuksen?
Mä ilmoitin että haluan suorittaa loppuajan sivarissa, sen jälkeen kävin muutamien vuosien aikana päivittämässä tohtorille asioita jonka jälkeen sain vapautuksen sivaristakin.

Oletko sä suorittanut mitään kouluja?
Peruskoulua kävin Kiuruvedellä 8-luokkaan asti ja 9-luokan sitten Korsossa Ruusuvuoren ylä-asteella. Ujolle savolaiselle se ei tietenkään ollut mikään helppo juttu vaihtaa koulua kesken kaiken sinne, mutta en mä koe, että olisin siellä mitenkään suuresti kärsinyt, muutamia hankaluuksia yhden romanipojan kanssa ja parin opettajan kanssa erimielisyyksiä siitä miten opiskelu hoidetaan ja kielimuuria savolaisuuden ja stadin välillä, hehee. Just ja just pääsin läpi, ehdot oli kyllä tulossa muutamasta aineesta, mutta mä ilmoitin että mua ei siellä enää näkyisi. Sen verran ne katsoivat läpi sormien, että päästivät lopulta menemään ilman niitä ehtoja.
Tämä koulujuttu ja oma asenne tuohon aikaan harmittaa pikkasen, mutta taas tullaan noihin lapsuusaikoihin ja niitten vaikutuksiin tuossa vaiheessa, ei mulla ollut kykyä käsitellä asioita yhtään rakentavasti ja ajattelin kaikesta todella mustavalkoisesti.
Jos et edes tiedä kuka pohjimmiltasi olet, ja mitään identiteettiä ei ole rakentunut, tai jos on, niin se on tosi kieroon kasvanut, voi asiat mennä pikkasen hankalaksi.
En voinut sietää mitään auktoriteetteja saati neuvojia/ymmärtäjiä kuinka tätä elämää eletään, kun olin suurimmaksi osaksi koko lapsuuteni elänyt ns. omilla eväillä.

Sitten oli vain skeittaamista?
Joo, ei sillä keskiarvolla oikein voinut mihinkään hakea, eikä minusta olisi ollut koulun kävijäksi.

Malaga flip to fakie vanhasta Flashback-aviisista vuodelta 1999.

Oliko skeittaus heti ensimmäisestä laudasta lähtien selvästi se sun juttu?
Olin nuorempana kiinnostunut muistakin lajeista, pelasin jalkapalloa, jääkiekkoa ja juoksin pitkää matkaa, mutta kyllä ne kaikki jäi, kun tuon skeittauksen aloitin ja siihen liittyvät hienot asiat alkoi nousta esiin. Tuosta skeittauksen kokonaisuudesta ja hienoudesta lajina olen nykyään yrittänyt päättäjille ja uusien harrastajien vanhemmillekin kertoa, että mitä kaikkea se voi nuorelle antaa tämän päivän suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, missä muutenkin vaaditaan nuorelta ihan helvetisti kaikkee. Tuon harrastuksen hienous piilee siinä, että voit täysin vapaasti itse fiilistellä mitä skedeykseltä haluat, milloinka sitä harrastat jne. Kukaan ei ole sanomassa tai vaatimassa miten se kuuluu tehdä… Se vapaus… se on ihan selittämätön juttu ja kyllähän mä siihen saman tien jäin koukkuun.

Varmaan tuollaisella taustalla kuin sinulla oli, se antoi aika paljon? Kun yhtäkkiä löytyi kaverit ja oma porukka jonka kanssa sai tehdä just omanlaisia juttuja?
Joo, siitä sai kyllä hetkessä siihen turvattomuuteen ja muuhun sellaiseen hyvin täytettä. Ja löytyi se ”johonkin kuuluvuuden tunne” mikä oli tosi tärkeää.

Sulla ei ole sisaruksia?
Ei ole.

”Mulla oli pelko ja viha sitä asiaa kohtaan koko ajan läsnä. Olin hokenut itselleni, että tohon paskaan en koske. Tiesin liian hyvin mitä kaikkea se aiheuttaa.”

No miten sä sitten lipsahdit juomaan, kaikesta huolimatta? Lähtikö sun juominen etenemään heti alusta alkaen eri tavalla kuin muilla sun ikäisillä, tai niillä joiden kanssa aloit juoda?
Mä otin ensimmäisen huikan vasta aika myöhään, 17-vuotiaana. Mulla oli ollut pelko ja viha sitä asiaa kohtaan koko ajan läsnä. Olin ajatellut, että tuohon paskaan en koske ikinä. Olin nähnyt ja joutunut mukana elämään siinä helvetissä mitä se voi aiheuttaa, mutta sitten kuitenkin siinä ensimmäisellä kerralla vähättelin, että ei mulle tuosta ongelmaa tule, että kyllä minä osaan. Käytiin vielä äidin kanssa keskustelutkin siitä ja se varoitti ja muistutti, mitä sille oli käynyt, mitä isälle oli käynyt, mitä muutaman sukulaisen kohdalla oli käynyt, mutta sanoin vaan, että joo joo, kyllä minä tiedän.
Kun ujo, arka, epävarma, tunneherkkä ja hieman erilaisen lapsuuden kokenut löytää alkoholin tuossa vaiheessa elämää ja saa siitä kaiken täyttävän tunteen noihin ”puutoksiin”, se voi koukuttaa ja se koukutti minut saman tien.
Tässä voi sanoa, että olin alkoholisti jo ennen sitä ensimmäistä huikkaa, se vain odotti oikeaa hetkeä. Ja jos en olisi ruvennut juomaan, niin olisin saattanut vaihtoehtoisesti tehdä itselleni jotain jo tuossa vaiheessa. Ajatusmaailma ja tunne-elämä ei todellakaan ollut tasapainossa. Alkoholi toimi yleislääkkeenä kaikkeen: paskat fiilikset turrutettiin ja hyvät fiilikset maksimoitiin ja välitilassa keksin itse syyn juoda. Mutta ns. lääkkeenä pitkään käytettynä se on helvetin huono vaihtoehto, kääntyy VARMASTI sinua vastaan.
Käyttömäärät lähti yhdestä kerrasta viikossa nopeasti kahteen kertaan, ja siitä kolmeen.
Noin 22-vuotiaana oli ensimmäisiä viikon putkia ja muistan kun piti apteekista hakea B-vitamiineja, kun meinasi jo tärisyttää, mutta pystyin kuitenkin töissä vielä käymään (työharjoittelu Union5-myymälässä). En tiedä näkyikö se ulos päin minusta, vai miksi siitä ei kukaan viitsinyt sanoa?

Jossain vaiheessa sä joit lähinnä siideriä, jonka takia sulle tehtiin yhet dekkigrafiikatkin. Mutta ilmeisesti kuitenkin muutkin juomat on maistunut?
Kaikki tuli kokeiltua ja loppuvaiheessa ei todellakaan ollut väliä enää mitä se oli. Ei siitä sen enempää

Olit lopulta jo perheellinen mies, mutta silti sellaisessa kunnossa, että mikä vaan meni alas?
Joo. Puolitoista vuotta meni vielä ensimmäisen lapsen synnyttyä, mutta tietenkin sitä ennen Kaisa oli joutunut jo katsomaan kaikkea sitä paskaa paljon kauemmin. Itse mä havahduin siihen vasta tuolloin loppuvaiheessa hoidossa ollessa, että kuinka pahasti Kaisaa olen näitten vuosien aikana särkenyt. Pelästyin tietenkin todella pahasti, että kuinka rikki sen täytyi olla tästä kaikesta.
Tänä päivänä olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että oma lapsi oli kuitenkin niin nuori, että ei tule vaikuttamaan sen elämään. Tämän oman raittiuden isoimpia ”arvoja” onkin ollut, että kotona ei skitsoilla, oli oma mieliala ja päivän kunto mikä hyvänsä.

Kauanko te olette olleet yhdessä?
Viisitoista vuotta. Ja voi todellakin sanoa, että niin myötä-, kuin vastoinkäymisissäkin.

Sä katosit Helsingistä ja oikeastaan koko skeittimaailman tietoisuudesta ihan yllättäen, kesken kaiken sen hulinan, joka sun ympärillä oli. Mun mielestä sä olit nimenomaan se nimi, joka suomalaisessa skeittauksessa tuohon aikaan oli kaikkien huulilla. Sä olit eri tavalla suosittu laajemmankin yleisön parissa, kun miettii, että skeittaus oli siihen aikaan kuitenkin täysin alakulttuuria ja pienimuotoista verrattuna nykyiseen. Sä vain katosit, eikä susta enää kuulunut. Mikä oli se syy, muutitko Kuopioon Kaisan takia silloin kun tänne muutit?
Hommahan oli mennyt alamäkeen omalla kohdalla jo tuossa vaiheessa pidempään. Espanjan Fuengirolan asumiset kevät-talvella 1999 Toman ja Peken kanssa. Ne skedes ihan helvetisti ja ite yritin taistella mukana oman juomisen ja skeden välillä. Tuolloin juominen rupesi vaikuttamaan jo tosi negatiivisesti skedeykseen.
Sieltä tultua tein loppukesästä pari todella noloa töppäystä liittyen töihin Unionissa ja autolla ajamiseen, en halua kertoa niistä sen enempää, mutta joka tapauksessa sain sählättyä asiat sen verran solmuun, että yksi sekoilureissu Kuopioon ja Kaisan tapaaminen siellä sai minut vakuuttuneeksi, että on aika vaihtaa maisemaa. Olin vankasti sitä mieltä ja uskoin, että paikkakuntaa vaihtamalla ongelma korjaantuu. Mutta eihän se niin mennyt. Pakenin vaan sitä tilannetta.

Control "SISU" vuodelta 1996 (video löytyy täältä)

Se oli sulla edelleen vahvaa skedeysaikaa kuitenkin?
Yritin kyllä kovasti skarpata, mutta ongelmat rupesivat tulemaan vastaan ja sen vuoden aikana tapahtui niin paljon muitakin ihan käsittämättömiä asioita. Esimerkiksi oma koira tippui hissikuiluun ja kuoli tietysti. En ymmärrä vielä tänä päivänäkään miten se on mahdollista, mutta muista sen kuin eilisen, vaikka siitä on 13 vuotta: yksi vinkaisu ja se oli siinä. Ja siihen päälle muutamia muita asioita, että pää rupesi olemaan todella pehmeänä kaikesta.
Lopulta sitten vielä Hessu soitti ja antoi ymmärtää, että Controlin kanssa oli tultu minun osalta tien päähän, ja että se oli siinä. En tiedä oliko helpotus, mutta ainaskin jälkeenpäin ymmärrän täysin. Se oli niin odotettavissa kuin vaan voi olla….ei minusta ollut siihen enää… Silloin tuli ne itsetuhojutut ja ensimmäiset hoitoyritykset jne...

Kuinka vanha sä olit silloin?
25

Skeittasitko enää sen jälkeen?
Kyllähän mä skeittasin, aina jos pystyin olemaan juomatta jonkin aikaan ja kroppa oli siinä kunnossa, että pystyi olemaan laudan päällä.

Te otitte äitisi kanssa antabukset samaan aikaan. Mitenkäs niitten kanssa kanssa kävi, kauanko olitte juomatta?
Joo, tuota edelsi vaihe, että oltiin kumpikin tosi huonolla hapella, juotu pidemmän aikaa ja päätettiin yhdessä tuumin, että sekoilulle oli tultava loppu. Äiti oli kaksi kuukautta juomatta. Meillä oli kummallakin ihan vakaa usko, ettei sen kapselin kanssa todellakaan voitu juoda. Mutta sitten se yks kaunis päivä soitti ja oli ihan sekaisin ja mullehan se oli tosi tiukka paikka kun oltiin äidin kanssa läheisiä ja koettu kaikkea yhdessä. Itekkin lähdin melkein siltä istumalta juomaan ja olin ihan ihmeissäni, että miten se oli edes mahdollista. Kyllähän se aiheutti naaman punoitusta, kurkun ahdistusta ja sydämen tykytystä , mutta se siitä. Eli en suosittele todellakaan, siinä voi sydän pysähtyä pahimmassa tapauksessa. Lopuksi ainakin osa siitä kapselista tuli mahasta läpi luultavasti juuri tuon takia, joku hylkimisreaktio?

Eli antabuksen aikana skeittaus vielä onnistui, mutta sitten taas jäi?
Niin ja kun sitten taas juominen vei, niin jossain vaiheessa mä luovutin skedeyksenkin ihan kokonaan hetkeksi, olisko ollut joku kesä? Siihen tuli ihan kunnon tauko. Vaikka en mä sitä ihan kokonaan lopettanut tai halunnut luovuttaa. Alkoholi vain vei niin pahasti silloin, ettei se enää ollut mitenkään mahdollista. Ei ollut asiaa laudan päälle.

Mutta ilmeisesti ei puhuta mistään vuosien tauoista kuitenkaan?
Ei. Oikeastaan pisin tauko tuli vasta kun tuo toinen polvi meni myöhemmin jo tässä raittiusaikana, olisiko ollut 2009, silloin piti tosiaan miettiä vieläkö lähtee yrittämään, kun se loukkaantuminen oli niin paha.
Muistaakseni puolitoista vuotta meni, kun kuntoutin sitä ja aina välillä kävin kokeilemassa skeden kanssa, että kestääkö? Kipeyty aina niin paljon, että piti odottaa pari kuukautta ja taas uudelleen todeta, että ei se kestä. Siinä kysyttiin hieman tuota motivaatiota, että löytyykö sitä vielä? Porrasjumpat ja loikkaharjoitus-lenkit tuolla metsässä on vieläkin tuoreessa muistissa, hehee, mutta se kannatti. Ei nuo polvet ole enää 20-vuotiaan ja kipuja välillä on, mutta niillä pystyy kuitenkin skedeemään, mikä ei pitäisi olla enää mahdollista ja siitä olen kiitollinen.

SISU ja TEENS oli jo tehty siinä vaiheessa kun muutit Kuopioon. SM-voitto, Munsterin 5.sija, City-lehden palkinto vuoden skeittaajana ja monenlaista muutakin menestystä oli kertynyt plakkariin. Uusi leffa Controlille (Koodi) oli tekeillä, mutta se jäi sulta vaiheeseen?
Joo. Skeittausta ja tuon tyylin juomista ei vaan voi yhdistää.

Harmittiko se jälkeenpäin?
En ole hirveästi viitsinyt alkaa murehtia menneitä asioita, kun en niitä tekemättömiksi saa, mutta kyllähän se tietenkin mielessä on käynyt, että olisihan mulla saattanut ollut vielä kaikenlaista annettavaa, jos elintavat olisivat olleet toisenlaiset. Mulla alkoi muuttumaan asenne koko skeittausta kohtaan silloin ihan vääristyneeksi ja ne syyt, mitkä sai minut alun perin aloittamaan skeittauksen jäi muiden asioiden varjoon ja rupesin kelailemaan ihan liikaa skeittausta ulkopuolisten asioiden kautta.
Muistan yhtenä yksittäistapauksena esimerkiksi sen, kun sitä mun voittoa seuraavana vuonna SM-kisoissa joku pikkupoika tuli kysymään multa, miksen mä edes voinut yrittää vetää kunnolla sitä kisarunia. Oli lähellä, ettei tullu tippa linssiin itselle, satutti todella pahasti. Muistan vieläkin miltä se poika näytti. Tässä tullaan siihen omaan herkkyyteen ja tunne-elämän sairauteen... ei se, että en pärjännyt, vaan se, että tunsin aiheuttaneeni sille pikkupojalle pettymyksen. Ei kestänyt kovin pitkään, kun olin huuhtomassa kurkusta alas sitä ahistusta sillä jo tutuksi käyneellä aineella.

”Mä kävelin sieltä vielä takaisin hallille ja totesin yllätyksekseni että kisat oli vielä kesken. Mähän heitin sen kantositeen mäkeen ja menin skeittaamaan.”

Sä olet kuitenkin yleisesti ottaen tykännyt osallistua kisoihin?
Joo. Mulla on sellainen viha-rakkaus suhde niitä kohtaan. Omaa päätä vastaan niissä aina kuitenkin mennään. Mutta tykkään.

Sä taisit voittaa yhdet kisat vaikka sulla oli olkapää sijoiltaan?
Joo se oli mennyt jo aiemmin useaan kertaan, mutta aina muljahtanut itsestään takaisin paikoilleen. Silloin se meni harjoituksissa, mutta ei palautunutkaan takaisin. Mut vietiin ambulanssilla sairaalaan ja siellä sain jotain morfiinia tai muuta ja se väännettiin takaisin paikoilleen. Mä kävelin sieltä vielä takaisin hallille ja totesin yllätyksekseni että kisat oli vielä kesken. Heitin sen kantositeen mäkeen ja menin skeittaamaan ja sen takia se olkapää sitten löysäksi jäi.

Ja vedit sen klassisen fakie flipin jostain kymmenestä rappusesta?
Niin se tais olla, vai jokin liuska? En muista voitinko sinä vuonna vai mikä vuosi se nyt oli. Jonkun klipin olen nähnyt, missä muljahtaa se käsi vielä siinä tempun yhteydessä uudelleen pois. Controlin Teenssiä kuvatessa se lähti yhden päivän aikana viidesti pois paikaltaan. Illalla kun yritti ottaa juustohöylän käteen niin ei pystynyt nostamaan sitä edes siihen pöydälle.

Siihen aikaan oli jo Controlin huuma-aika meneillään ja odotukset leffan ja muun suhteen kovat?
Joo. Mutta just tohon aikaan mulla oli alkanut vääristymään omassa päässä asiat. Unohtui se syvin juttu, miksi aikoinaan oli aloittanut skeittaamisen. Homma kääntyi itteeni vastaan ja rupesin miettimään sitä ihan liikaa ulkopuolisten asioiden kautta, niin kuin jo tuossa aiemmin mainitsin ja otin helvetinmoiset paineet kaikesta tuosta, tuli epäonnisumisen pelot ja kaikki se muu paska rupesi vyörymään päälle.

Control Teens vuodelta 1998. Video löytyy täältä.

Tuliko siitä kännäämisestä sulle rooli? Sait ne Golden Cap -grafiikat ja ”Drunken master” ja ”morfiinin orja” –kaltaisia läppiä alkoi ilmestyä yms.
En koe, että se juominen oli mulle koskaan mikään asia tai rooli mitä mä halusin tuoda esiin. Se juomisen pakkomielle vain vei. Ehkä siihen ympärille rakennettiin sitten tuota roolia muiden toimesta. Noista siideri-grafiikoista tykkäsin kyllä paljon.
Ne sekoilut ja päähänpistot juomisen sisällä oli sitä, joilla mä vain hain huomiota ja hyväksyntää. Sitähän ne oli.

Mistä on tullut pahimmat morkkikset? Sä olet tehnyt kaikenlaista hengenvaarallista tässä aikojen saatossa. Esim. Roikkunut ruotsinlaivalta keskellä avomerta, liehunut täydessä vauhdissa pikajunan kyydistä, ajanut autolla pitkiä reissuja... Kaikki nämä umpikännissä.
Totta kai ne on todellakin kaikki sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää tekemättä, mutta ei ne itteensä ruoskimalla tekemättömiksi muutu. Se oma kipeys puski vaan läpi niin pahasti silloin. Tuolta lapsuudesta kuitenkin kumpuaa kaikki ne mitä tuolla sähläyksellä haki.
Varsinkin näin jälkeenpäin ajatellessa ymmärtää ihan täysin sen syyn niille. Olin lapsesta asti kuitenkin ollut yllytyshullu ja se porukan ”pelle”, mikä vaan todellisuudessa halusi huomiota ja hyväksyntää mitä ei kotoa saanut.

Luuletko että se on yleisestikin niin, että toi holtiton kännääminen on oire jostakin muusta. Nythän sä olet itse töissä nuorison parissa ja näet varmasti kaikenlaisista lähtökohdista olevia ihmisiä ympärilläsi?
Kyllähän se päihteiden ongelmakäyttö on aina oire jostain muusta. Aikuisilla ja nuorilla yhtä lailla. Ja yleensä siellä taustalla on yllättävän paljon yhdistäviä tekijöitä jotka siihen johtaa.
Lähinnä hymyilyttää ja välillä raivostuttaakin miten pihalla nuo päättäjät tuon asian suhteen tuntuvat välillä olevan. Joka paikassa kyllä puhutaan suureen ääneen tuosta alkoholivalistuksesta ja sen tärkeydestä, mikä totta kai on tärkeää, mutta ne perusjutut ja lähtökohdat luodaan jo paljon aiemmin jokaisessa kodissa ihan syntymästä saakka.

”Nuori voi olla täysin ulkokehällä koulusta, kodista, kaikesta, mutta skeittaamassa käy säännöllisesti. Väitän, että tämmöistä ei ns. joukkue/valtalajeissa tapahdu.

Ja jos siinä vaiheessa nuori uskaltaa ottaa kontaktia, luottaa minuun ja pystyn olemaan apuna nuorelle, olipa ongelma mikä hyvänsä, olen tosi onnellinen.”

Mutta sä et ole nyt ruvennut miksikään saarnaajaksi tän asian suhteen?
En todellakaan. Omassa työssä tunnen, että olen etuoikeutetussa asemassa, koska olen päässyt hyödyntämään loistavasti skeittausta, ajatellen omaa nuoriso-ohjaajan roolia ja kohdennettua nuorisotyötä, minkä toivon laajentuvan tulevaisuudessa. Nuorten kohtaaminen, kannustaminen, sosiaalinen vahvistaminen jne. tulee aidosti minusta itsestäni yhteisen harrastuksen ja totta kai oman eletyn elämän kautta ja motivaatiota löytyy vaikka muille jakaa.
Tuossa kun on esimerkiksi aloittelijoiden vuoroa kaksi talvea kohta vetänyt ja nähnyt niitä onnistumisia, jutellut vanhempien kanssa siitä mitä tuo harrastus on nuorelle antanut ja paljon muuta, niin voiko muuta toivoa, kun että saisi vaan jatkaa.
Tuolta tullaan kuitenkin aasinsiltana siihen mitä tuo harrastus voi nuorelle antaa kun puhutaan esim. syrjäytymisen ehkäisystä tms.
Nuori voi olla täysin ulkokehällä koulusta, kodista, kaikesta, mutta skeittaamassa käy säännöllisesti. Väitän, että tämmöistä ei ns. joukkue/valtalajeissa tapahdu.
Ja jos siinä vaiheessa nuori uskaltaa ottaa kontaktia, luottaa minuun ja pystyn olemaan apuna nuorelle, olipa ongelma mikä hyvänsä, olen tosi onnellinen.

Hakki laivalla 1996

Millä mielellä sä odotat tulevaa aikaa sun omien lasten kannalta ja sitä minkälaiseksi he kasvavat?
Mä pyrin tekemään oman parhaani ja luomaan turvallisen kasvuympäristön niille ja täyttämään ne tarpeet, että niiden on mahdollisuus kasvaa. Se mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sen näkee sitten. Mutta en todellakaan pysty, enkä halua alkaa rakentaa mitään suojakuorta siihen ympärille. Vaikka toisaalta tiedän kyllä jo nyt, että mun oma pää ei hyväksy kovinkaan rakentavalla tavalla sellaisia asioita, jos vaikka ilmenee jotakin koulukiusaamista tai muuta, jonka takia vaikkapa oma lapsi alkaa oirehtia. Siinä vaiheessa voi ehkä puskea se oma hulluus esiin. Jotenkin en osaa siihen voimattomuuteen suhtautua hyväksyvästi, mistä tuolla kouluilla ja muualla puhutaan näitä asioita kohtaan. Ettei muka voida toimia sellaisia asioita vastaan.

Sullahan on aina ollut toi ns. raivopää luonne läsnä?
Heh, kyllä se pimeä puoli siellä on aina ollut olemassa ja kyllä mä sen itsessäni tunnistan edelleen. Mutta nykyäänhän mä olen lauhkea kuin lammas, heheee, mutta tosiasiahan on, että kaikki vihan tunteet, kaunat ja muut paskat on myrkkyä ja minulla ei ole varaa niitä ainaskaan itse aiheuttaa.

Raivoilun lisäksi sä olet ollut kova hinkkaamaan juttuja? Tulee mieleen Pasilan kinkki ja krooked grind. Kauanko siinä meni, koko päivä?
Hahaa, joo toi oli hyvä, en muistanutkaan, olen pitänyt itseäni laiskana…

Laiskana? Sähän kävit myös ennen työvuoroa aamupäivisin Pasilan kurbeilla jyystämässä niitä sun bravuureita ja menit töiden jälkeen takaisin?
Joo, hitsi, hyvin unohtunut, enpä ollut muistanut. Totta. Nykyään sitä on vaan ajatellut, että olin silloin laiska ,kun taas nykyään mua huvittaa kuitenkin tosi usein kokeilla uusia juttuja ja päästä haastamaan itteensä ja

Hinkata vielä enemmän?
Niin. (naurua) …Siis tarkoitan, että silloin nuorena mulla jäi vähän päälle se tietynlainen skedeys, mikä oli todella köyhää, nihkeellä valikoimalla tiettyjä varmoja juttuja pelkästään, tyytyi siihen. Ihme suorittamista, mutta siihen liittyi se epäonnistumisen pelko mikä hiipi päähän siinä tietyssä vaiheessa.
Olihan mulla - ja on vieläkin osittain - vähän semmoinen tapa, ettei riittänyt se, että pääsi päälle jonkun tempun, vaan sitä piti sitten toistaa kolmekymmentä kertaa tai sata kertaa päivässä että se riitti. Eikös se varmuus tule toistoilla? Hehee.

Menikö se krookedi päälle?
No ei mennyt.

Jäikö kaivelemaan?
En ollut muistanut koko juttua. Mutta nyt kun kysyt, niin jäihän se. Ainaskin se trukki, muistan kun mä kävin hakeen Unionista uudet Indyt alle ja menin sinne ja hinkkasin sitä niin kauan että se akseli tuli siitä trukista läpi… samoilla sessareilla. Olishan se ollut kiva päästä… Sitähän vois lähtee hakemaan vuodelle 2014…CTRL:n kunniaksi vanhoille muistoille, uskaltaisikohan tuohon vielä yrittää???

Miten sä aikoinaan päädyit skeittaamaan Controlille?
Mulla oli silloin Importin kanssa diili ja Aarnilta sain kenkiä (Etnies), mutta Hessu muistaakseni antoi mulle sellaisen Controlin Suomi-dekin testiin ja siitä sitten aika nopeasti tuli se siirtyminen sinne. Ei siinä hirveästi tarvinnut asiaa miettiä. Ja samaan aikaan sitten vaihdoin myös pois Aarnin kenkätiimistä, kun Huttunen (Union Five, DC) teki semmoisen tarjouksen, josta ei oikein voinut kieltäytyä.

Oliko noita ennen jotain sponsorikuvioita?
No Piriseltä (Import) kautta sain aluksi dekkejä joita myin Vantaa-aikoina ja sieltä sain sitten välillä ite alennuksella tai ilmaiseksi lautoja. Jonkun Savo-kontaktin kautta siihen aluksi päädyin. Olisiko Varosella ollut näppinsä pelissä.

Millä tavalla skeittaus nyt 38-vuotiaana tuntuu erilaiselta noihin aikoihin verrattuna?
Skeittaus ja haastaminen on nyt ainoastaan itseä kohtaan suuntautuvaa. Jos pystyt 38-vuotiaana vielä pääsemään itsellesi uusia temppuja, niin tuntuu aika mahtavalta ja kyllä niitä silloin tällöin näyttää tipahtavan kun jaksaa pikkasen nähdä vaivaa ja niistä sitten taas saa lisää virtaa.

Mikä on paras oma videopartti, sellainen josta on jäänyt hyvä fiilis?
Jaa, tuo ”paras” sana on jo hieman luotaantyöntävä, mutta jos jonkun ensimmäisenä mieleen tulevan heitän, niin ehkäpä se olisi Paranormal Activity, siihen mä sain muistaakseni jonkun verran sellaisia juttuja mukaan, joita en ollut aiemmin vetänyt, tosin siitä tuli liian pitkä. Se oli muutenkin sitä hyvää aikaa, Peken ja Toman kanssa kuvailtiin just ennen Controlia. Sisu on myös hyvä, mutta sitä en ole katsonut niin pitkään aikaan, että muistaisin kunnolla mitä siinä edes on.
Japen tekemästä ”back to basics” pätkästä jäi myöskin hyvät fiilikset, vaikka se olikin parkki/halli pätkä. Olin raitistunut pari vuotta sitä ennen ja siinä rupesi skedeyskin aukenemaan uudelleen ihan eri tavalla…teki mieli tehdä ja yrittää muutakin kun fakieflippejä, vaikka pitäähän nekin siellä olla hahaa…

Paranormal Activity (second edition) Videokredits: Projekti Päällä

Palataan hetkeksi vielä tohon juomis-ongelmaan.
Jos puhutaan sun juomisesta verrattuna ns. normaaliin juomiseen, niin osaatko mitenkään tuoda esiin sitä eroa, mistä tässä on kysymys. Mikä se ero on?
- Terve ihminen saa lopetettua juomisen koska vaan, alkoholisti ei pysty lopettamaan.
- Terve ihminen voi juoda 12 olutta, alkoholisti rupeaa jo kuuden kohdalla hätäilemään mistä saa lisää. tuossa vaan pari esimerkkiä siitä juomapuolesta, mutta se isoin tulee tuolta tunnepuolelta, mitä olen tässä yrittänyt vaivalloisesti sulle availla. Sitä ei voi kuitenkaan koskaan ns. terve ihminen täysin ymmärtää vaikka kuinka yrittää selittää, koska alkoholisti ei käsitä sitä juodessa itsekkään.
Silloin 25-vuotiaana kun tuli se ensimmäinen romahdus, katkot, sairaalat, hoidot jne. ja pääsin ensimmäistä kertaa vertaistukiryhmään, ajattelin omassa päässä, kuunnellen muitten kokemuksia, että vittu, minä olen niin ujo ja arka, että en koskaan pysty itestäni kertomaan tuollein ja sitä paitsi eihän mulla ole asiat noin huonosti vielä kuin noilla muilla.
Näin lahjakkaasti tein siinä sitten analyysin, että minulla ei ole vielä niin pahaa ongelmaa, ettenkö siitä yksin selviäsi, vaikka tätä tapahtunutta edelsi kuukauden ryyppyputki ja siitä katkon kautta kahteen otteeseen psykiatrisen puolelle, koska olin itselleni vaaraksi.
Tuosta tilanteesta piti takoa vielä seitsemän vuotta päätä seinään, ennen kuin tuli se ymmärrys. Ja ei tarvitse varmaan yksityiskohtaisesti kertoa mitä kaikkea niitten vuosien aikana kerkesi tapahtua.

Okei, sano jotain skedeejiä joista sä olet tykännyt?
Olen niin kaikkiruokainen skeittauksen suhteen, että ihan turha ruveta yksittäisiä nimiä tiputtelemaan, mutta jotenkin tuo Suomiskedeys tuntuu kiinnostavan ja vetävän enemmän puoleensa, tai ainaskin huomaan itestäni miten fiiliksissä kattoo, jos jokin uusi pätkä tulee….

Mutta et tiputtele nimiä?
En pysty, niitä on niin törkeenä, muuten mä soitan sulle huomenna ja vaihdan niitä ja mietin läpi yön ketä kaikkia pitäisi sanoa ja ketä olen unohtanut mainita, tulee morkkikset jos unohtaa jonkun..hahaa

Jos oikein kaivelee? Tiimit?
jos menee tuonne ulkomaan puolelle, niin kyllähän sieltä nousee ekana Tiimeistä mieleen tuo GIRL osasto jne. Ja niitten sisällä olevat skedeejät, mutta niin kuin sanoin, tykkään ja arvostan ihan toisen tyylistäkin ns. mättöskedeemistä, korkeelta ja kovaa…hahaa, ihan hullua. Niitä on niin paljon, ei olisi pitäny sanoa tuotakaan.

No tulihan siinä jo jotain.
No onhan niitä siellä joo. Ja sitten nykyään vielä kattoo noita vanhoja nimiä eri valossa, kun itelläkin tuota ikää alkaa jo olla, että jos ne saa itelleen partin raavittua kasaan, niin tietää sen kuinka paljon ne joutuu näkemään vaivaa sen eteen. Sitä mä arvostan tosi paljon.

Entä nykyskeittaus muuten, uppoaako sulle?
Uppoaa ja arvostan, kyllähän se on mennyt tosi hulluksi, mutta tuossa tullaan skedeyksen hienouteen, voit tehdä tuota niin monella muullakin tavalla ja silti saada siitä tosi siistin jutun itsellesi.
Itse en lähtis noihin överijuttuihin mistään hinnasta särkemään itteeni, kun paikat voi laittaa paskaksi vähän pienemmässäkin jutussa…

Viikko sitten sä uhosit mulle niistä yksistä tuplista, joihin sulla on temput mietittynä…
Ai niin, ne stokkan tuplat hehee, mielessä kyllä pari juttua käynyt, mutta en lähde väkisin hakemaan niitä, olisi kiva kuitenkin päästä muutama isompikin ja haastaa, että vieläkö saa psyykattua itteensä. Mutta niin kuin sanoin, ei pakko…ehkä?

Sä olet myös asettanut jonkun aikarajan itelles, 42-vuotiaaksi?
Joo, en mä oikein tiedä edes mistä mä sen repäisin, mutta jotenkin vaan sitä on miettinyt, että nyt kun on taas ok kunnossa ja innoissaan kaikesta tästä, mitä mekin ollaan CTRL:n yhteydessä viime aikoina mietitty, niin sitä vaan miettii, mitä vielä voisi saada aikaan…Haaveena kuitenkin on ollut, että jonkun näköisen ulkopartin saisi vielä kuvattua.
Se riman vetäminen tulee olemaan vaan helvetin vaikeaa. Mielessä kuitenkin pikkasen minkälaisia juttuja haluaisi kuvata ja tuo ulkona kuvaaminen jollain raffeilla spoteilla on ihan helvetin vaikeaa. No, aika näyttää saako raavittua mitään kasaan vai jääkö ne sinne pöytälaatikkoon.

Siitä tulee uuden CTRL leffan aloitus partti. Vai viimeinen?
Hahaa, tulee varmaan lopputeksteihin.

Älä nyt, noita viimeisimpiä matskuja kun katsoo, niin eihän sulla ole mitään ongelmaa.
Niin no, se nyt on ollut sellaisena haaveena jo pidemmän aikaa, mutta nuo ulkokuvaukset on ihan eri maailmasta, kuin tuolla hallilla pyöriskellessä.

No mutta jos se tulis helpolla, niin eihän se olis enää kivaa?
Niinpä. (Naurua).

Hyvä. Uutta leffaa odotellessa.

Sitten viimeiset kysymykset.

Ajatteletko, että positiivisella ajattelulla voi saavuttaa positiivisia asioita elämässä?
Joo, eli toi positiivisen ajattelun malli, sen mä opin vasta tämän raittiuden myötä. Tuossa kolmannen raittiin vuoden kohdalla oli hieman hankalampi vaihe ja kävin vertaistukiryhmien lisäksi puolentoista vuoden ajan terapiassa. Siellä mulle aukesi tuo tosi iso asia. Terapeutti nosti positiivisia asioita esiin, mitä mulla oli jo siinä vaiheessa elämässä ja minä vastasin jokaiseen: ”mutta kun”. Eli mä kampesin kaiken hyvänkin aina siihen tuttuun ja turvalliseen ankeuteen. Se oli ihan opittu toimintatapa, kun oli rämpinyt siinä omassa paskassa olossa jo niin pitkään, että sinne oli hyvä mennä märehtimään omia vastoinkäymisiään aina uudestaan. Sen jälkeen kun mä ymmärsin tuon, niin sitä oppi näkemään ja ajattelemaan uudella tavalla sen kaiken. Totta kai huonoja päiviä on edelleen ja ne kuuluu asiaan, mutta nykyään pystyy aika nopeasti toimimaan siinä tilanteessa ja menemään ihan perusasioiden äärelle, että saa irtauduttua siitä. Lenkkeilyä, happihyppelyä ja muuta jumppaa - kivvaa, ei tartte olla maata mullistavia asioita.

Mutta skedeys on sulla edelleen ykkösasia? Entä arkirutiinit muuten?
Aika paljon joutuu säätämään että löytää aikaa kaikelle, etenkin nyt kun Leevi on koulussa ja meillä menee aikataulut ristiin mun iltatyön kanssa. Mä pidän vapaat keskellä viikkoa, että saan olla kotona lasten kanssa, ettei käy niin, että mä olen koko ajan poissa. Se olis vähän ristiriitaista olla tuolla nuoriso-ohjaajana samalla kun on itse isänä koko ajan poissa. Omassa työssä on nähnyt jo tässä parissa vuodessakin niitä nuoria joitten vanhemmat on töissä tai poissa koko ajan, sitä vanhemman kaipuuta ja kaikkea muuta ei voi olla huomaamatta.
Mutta skedeys tosiaan on oikeastaan ihan siinä rajamailla, että onko se ehkä vähän liian tärkeässä osassa mulla nyt.

Ja viimeisenä, ettei juomisesta jää pelkästään negatiivinen mielikuva, kerro oliko dokaaminen sulle koskaan positiivinen asia. Saitko sä siitä jotain hyvää?
On siellä hauskojakin muistoja, mutta kaiken kokemani jälkeen tuntuu väärältä ruveta nostamaan jotain hauskoja asioita esiin, koska tuota helvettiä kesti niin pitkään. Lisäksi tuo juomisen hehkuttaminen ja rellestäminen on jo pikkasen kulahtanut juttu mielestäni, mutta jokainen totta kai tyylillään. Sattuneista syistä ymmärrän täysin, heh. Toivoisin vaan, että nuoremmat harrastajat ymmärtäisivät mitä näkevät, kuulevat ja lukevat, että ei välttämättä ole sitten kovin kivaa ja hienoa, kun homma lähtee lapasesta ja hallintakyky menee. Tätä en todellakaan tarkoita minään moraalisena valistuksena ja saarnaamisena, siihen minä olen väärä ihminen sanomaan ja jokainenhan tekee kuitenkin loppupeleissä itse ne valinnat, jos kykenee?

OK. Kiitos tästä. Loppuun saat sanoa vapaasti mitä ikinä mieleen tulee. Kiitellä tai olla kiittämättä.
Kiitos sulle Valtteri/CTRL tästä mahdollisuudesta, ihan mahtavaa!
Kiitos Lamina (Pete), kiitos Swidi (Jape) ja isoin kiitos Kaisalle kaikesta.
P.S. Lapsille terkut isiltä, kiss,kiss.
Tänä päivänä minulla on perhe, olen raitis, olen kouluttautumassa ammattiin ja pystyn skeittaamaan, voiko enempää pyytää. OLEN KIITOLLINEN. LOPPU

HAKKI BACK IN CTRL 2014 - VIDEO

Teksti ja haastattelu + uudet kuvat: Valtteri Kivelä.
Siideri-grafiikat ja Teens flyer kuvat: Alen arkistot.
Check out Projekti Päällä for great videos!

I just found out that the FOGHORN movie is now online. It may be a small step for our good friend Pönkänen (who downloaded it and who does all kinds of good things for the local skateboarding scene all the time), but a giant leap for the rest of us. As we must recall that this cornerstone of finnish skateboarding movies was originally released only in VHS format far before Arto Saari or Eniz Faziliov came to rip it all up internationally.

The movie is called ”One Love” and dates back to year 1996. Of course it is not ”the first” nor ”the only” or ”the best” film from the wide range of finnish skateboarding history but it has a special place in the evolution being a culmination point of one period of time.
Thinking about FOGHORN and CTRL is like thinking about the Big bang theory and Darwinism. What really happened? How did we get to the point where we are now?

FOGHORN was the Big bang. At least that’s how I see it. I was not inside but close enough to see what was going on. So many great individuals were tight together at the same time with stunning ideas and with growing will of expression it couldn’t stay still. It had to blow. And the explosion was a starting point for several new things. Not only can you see the original CTRL-crew-to-be in the movie, but also a whole lot of makers of totally new street- and underground culture in Finland. The music, art, photography, televison, movies… you name it and it was already there. That’s the lesson kids.

Watch the movie and you will probably learn something about the present. For example that Mr. Kivikoski (7inchskateboards, Adidas) has always been amazing and above all normality. Or that the man who put the Foghorn movie together is the same one who was the general motor for CTRL skateboards for a long time and who is now pushing the great finnish brand Makia to be bigger than the world itself. Samuli Heino it is, of course.
But as we know, all theories lack some points. All of them fail to explain everything de facto. That’s why these lines you read are only one opinion and that’s why the growing archives of Pönkänen and others alike are like gold mines for the youth of today. They help you to make up your own theories. And for me… well, as I have lived through the times when things like ”nollie” and ”switchstance” didn’t even exist and knowing what skateboarding is today, it makes me think of a hairy Homo Sapiens with a stick of fire in hand meeting a guy who has an electric siggie in his mouth. WTF.
It was all there all the time, same same but different.

Watch the full movie here!